Kenellä on oikeus tehdä taidetta?

Ylen verkkosivuilla oli artikkeli "Myytti nälkätaiteilijasta totta - kaupanpäälle loppuunpalaminen" jossa eri alojen taiteilijat kertovat kokemuksistaan taiteentekemisen haasteellisuudesta tämänpäivän kulttuurikentällä. Ilmiö sinänsä ei ole uusi, ja taiteentekijöiden parissa aiheesta onkin keskusteltu kautta aikojen, vaan eri aikoina ja eri kulttuureissa taiteentekemisen haasteet ilmenevät eri tavoin, otetaan esimerkiksi kiinalainen taiteilija Ai Wei Wei, joka taiteensa luonteen vuoksi joutui Kiinan hallituksen vainon ja painostuksen kohteeksi. Ylen artikkelissa huomio kohdistui taiteilijoiden taloudellisiin haasteisiin, kuten myös esimerkiksi pätkätöiden ja freelancerina toimimisen mukanaan tuomaan epävarmuuteen.

Jotta voisimme ymmärtää erinäisiä haasteita, joita taiteilijat kokevat nykyajan taidekentällä, meidän tulee tarkastella käsitystämme taiteen määritelmästä. Kenellä on oikeus tehdä taidetta? Mikä on taiteen suhde talouteen ? Ja huomionarvoinen on myös perustavanlaatuinen kysymys siitä mitä taide on ja mikä on sen merkitys ihmiskunnalle. 

 

Ajallemme on jokseenkin ominaista erilaisten asioiden kytkeminen talouteen, tuottavuuteen, ja näin on laita myös taiteen kentällä. Vaan jos me lähdemme määrittelemään taidetta sen suhteesta talouteen ja tuottavuuteen, tulemme huomaamaan, että näin muodostettu kuva taiteesta on ensinnäkin virheellinen, kuin myös vahingollinen taidekentälle itselleen. Ja edelleen, jos näin ajattelemme, että taiteen tulisi olla taloudellista voittoa tuottavaa, niin alennamme koko taiteen käsityksen tasolle, jossa se kykenee tarjoamaan vain murto-osan sille luonnostaan ominaisesta laajuudesta.

 

»Kun uskonto, tiede ja moraali järkkyvät, kun ulkoiset tuet uhkaavat romahtaa, kääntyy ihmisen katse pois ulkoisesta kohti häntä itseään. Kirjallisuus, musiikki ja kuvataide ovat ensimmäisiä ja kaikkein herkimpiä alueita, joissa tämä henkinen muutos tulee havaittavaksi todellisessa muodossa. Nämä sfäärit heijastavat välittömästi synkkää nykypäivää; ne tarjoavat vihjeen siitä suuruudesta, joka ensin on vain muutamien havaittavissa vain pienenä pisteenä ja joka ei massoille ole lainkaan olemassa.» Näin kirjoitti venäläinen Wassily Kandinsky (1866-1944), joka ajallaan joutui myös omalta osaltaan painimaan taiteentekemisen haasteiden kanssa. 

 

Kun pohdimme taiteen määritelmää, tulemme pian huomaamaan, että taiteen määritteleminen on hyvin vaikeaa, ehkä jopa mahdotonta. Taide määrittää itse itsensä, eikä runojen syvyyttä tai maalauksen muotojen ja väriyhdistelmien luomaa kokonaisuutta voida mielestäni koskaan selittää sanoin. Ja juuri tässä ilmenee taiteen kauneus, voima ja ajattomuus. Taide koskettaa meitä tavalla, jota ei voida täysin määrittää tai selittää, ja vielä vähemmän on mahdollista alistaa taidetta raameihin jotka ovat jonkun ulkoisen tahon määrittelemiä, oli kyseessä sitten valtio, markkinat tai yleisesti hyväksytty taidekenttä. Tästä pääsemmekin päätelmään, että koska taiteen määritteleminen itsessään on haastavaa ja vajavaista, me kuitenkin voimme pyrkiä luomaan taiteelle ja sen tekemiselle tilaa, ja edelleen pyrkiä lisäämään taiteen moniulotteisuuden ja vapauden ilmenemistä yhteiskunnassamme poistamalla esteitä, jotka ovat vapaan ja kirjavan taiteentekemisen ja kokemisen tiellä. 

 

Osaltaan taiteen vapauden esiintuominen vaatii myös laajemmin yhteiskuntamme rakenteiden tarkastelua ja eritoten vallitsevan talouspainotteisen ajattelun muuttamista. Esimerkiksi, jos yhteiskunnalle olisi vähemmän tärkeää saada nuoret hanttihommiin työmarkkinatuella tai erilaisiin työpajakoulutuksiin, sen sijaan että kuunneltaisiin ja tuettaisiin heidän taiteellisia taipumuksiaan ja tarjottaisiin mahdollisuus taiteen tekemiseen, niin taiteen kenttämme olisi jo osaltaan kirjavampi ja monimuotoisempi. Vaan yleinen käytäntö näyttäytyy toisin, eikä vain nuorien osalta. Yleisesti monien taiteesta kiinnostuneiden luovien ihmisten ajatusmaailmaa yksinkertaisesti painetaan alas, väheksymällä heidän näkemyksiään ja pyrkimyksiään. Kiteytettynä ja kärjistettynä meitä ohjataan seuraavasti. "Mene töihin, kouluun tai työpajalle, ja unohda unelmasi.", oli kyseessä sitten maalaustaide, runous, tai vaikka mediataiteen eri haarat. Eikä kyse ole vain ohjauksesta, vaan painostuksesta, jossa välineinä ovat tukien menetykset, joutuminen sosiaalituen piiriin, syrjäytyminen ja yleinen väheksyntä monien eri tahojen osalta.

 

Jos me jälleen tahdomme, että taide ja kultturi saavat nousta niille kuuluville paikoilleen, meidän tarvitsee antaa taiteelle vapaus olla määrittelemätöntä, taloudellisesti kannatamatonta ja jopa käsityksiämme ravistelevaa. Vain näissä puitteissa taide voi ilmentää hienovaraisia intuitiivisia ideoitamme ja sisäisiä maailmojamme, sekä tarjota ihmiskunnalle peilejä itsensä ymmärtämiseen.

 

Enok Mäkinen